Budjetti

Budjetti maailmanympärysmatkalle kahdelle henkilölle

Me ollaan säästetty kummatkin omat kymppitonnit tähän matkaan ja yhteensä meillä on siis matkabudjettia 20 000€. Säästäminen on ollut noin puolentoista vuoden urakka. Ollaan etupäässä karsittu kaikkia turhia menoja, kuten vaatteiden ostoa, baarikeikkoja, ravintola illallisia ja muuta ulkona syömistä. Kaupassa käydessä ollaan opittu tekemään ostoksia litra- ja kilohintojen perusteella. Monesti ollaan tsemppailtu toisiamme kaupassa myös mieliteko ostoksien parissa, mutta ollaan kuitenkin eletty perus hyvin. Harrastuksista ei tingitty paljoakaan, autolla ajettiin ja kyllä viikonloppujakin vietettiin.

Ollaan ajateltu, että jaetaan 20 000€ näin:
10 000€ budjetti sisältää ruuat, liikkumiset, majoituksen ja kaikki huvitukset.
10 000€ lentoihin/pitkiin matkoihin

Päiväbudjettimme ruokineen ja majoituksineen olis yhteensä 37€. Mutta se ois sellainen ihanne ja niillä mennään, mitä eteen tulee. Toivottavasti budjetti riittää mahdollisimman pitkälle. 

1 kommentti:

  1. Budjetti piti ja pärjättiin 10 000€/hlö 9kk. Hieno reissu ja mahtavat kokemukset! :)

    VastaaPoista