16.9.2015

Singapore


Meidän kolme päivää Singaporessa poikkes tosi paljon meidän normaalista matkustamisesta. Singaporeen mentiin juhlistamaan meidän kolmen vuoden taivalta yhdessä, joten haluttiin luxusta ja yhteistä ihanaa aikaa. Eka yö oltiin ihan perus hotlassa, mutta sit pistettiinki vähän ranttaliks. Mentiin viiden tähden hotelliin ja otettiin hyvä huone sieltä. Liityttiin jäseneks ni päästiin vielä jäsenten omaa loungea käyttämään ja saatiin huone vaan jäsenille tarkoitetusta kerroksesta. Oli hauskaa, kun aamiainen oli superhyvä ja illalla oli parisen tuntia kestävä ilmanen baari drinksuineen ja purtavineen auki. Muutenkin jos päivällä alko kahvihammasta kolottaa ni sai mennä hengailemaan loungeen. Meidän huone oli 45 kerroksessa ja näkymä suoraan Singaporen maailmanpyörälle ja hotellin uima-altaalle. Meillä oli oma moderni kylpyhuone, minkä amme sijaitsi suoraan ikkunan edessä ja näkymä aukes merelle. Muutenkin hotellihuone oli ihan magee, sillä valaistusmahdollisuuksia oli ainakin 7 erilaista ja aamulla tuli sanomalehti oven pieleen killumaan. 
Sit me mentiin kolmanneks yöks jahtiklubin hotelliin, jossa meillä oli sviitti poreammeella ja ikkunoista aukes näkymä uima-altaalle ja huvivenesatamaan. Me vietettiin Singaporessa aikaa vaan hotelleissa, lukuun ottamatta yhtä kävelyretkeä. Kuljettiin matkat taksilla ja syötiin hyvää ruokaa. Teki ihan hyvää saada lillua lämpimässä vedessä ja peseytyä kunnolla, koska oltiin just oltu kaks viikkoa Tiomanilla sellaisessa majotuksessa, missä oli vaan kylmä ulkosuihku.




3.9.2015

Mersing & Tioman - Malesia


Muutamalla bussivaihdolla päästiin Mersingiin, mistä päästäis lautalla Tiomanin saarelle. Mersingissä oli yks lauttayhtiö, joka vei ihmisiä Tiomanille. Kyseisen yhtiön viimeinen lautta oli jo mennyt, kun saavuttiin mestoille joten päätettiin ostaa liput seuraavaks aamuks.
Lähettiin aamulla yhdeksän aikaan lautalla kohti Tiomanin saarta. Meri oli tyyni ja matka taittu tosi kivasti. Tuntu siltä, että oltais lähetty lomalle vaikka lomallahan sitä perjaatteessa kokoajan ollaanki. Hiekkaranta, auringon säteet, kristallinkirkas meri, halpa bungalowi ja takapihalla sademetsä, joka kohoaa vuoren rinteille. Mitä muuta vois toivoa?! Hyvää ruokaa ja halpaa olutta tietysti, niitäkin löyty! :)
Eka päivä saarella alko ihan mahtavasti ja ilta päätty romanttisella uinnilla auringonlaskussa ja täyskuun noustessa iltaiselle tavaalle. Lepakot lentelee ympäriinsä ja illan sirkutukset alkaa taas kuulua metsiköstä. Elämä on just nyt niin täydellistä, onnellista ja täynnä rakkautta.




Tiomanilla otettiin vaan rennosti ja seurailtiin bungalowin pihalla hengailevia isoja varaaneja, liskoja ja apinoita. Käytiin snorklailemassa meidän rannalla monena päivänä ja nähtiin aivan ihania kaloja. Bongattiin snorklailemassa myös myrkyllinen merikäärme, rauskuja, neulakaloja, pallokaloja ja ihanan värisiä simpukoita. Suoritettiin myös Padin Advanced Open Water Diver kurssi, jolla käytiin sukeltamassa kolmessakymmenessä metrissä hylylle, harjoiteltiin tasapainotuksen hallintaa veden alla, käytiin yösukelluksella ja opeteltiin veden alla suunnistusta. Oli tosi kiva kurssi ja aivan ehdottoman hyvä ja hauska opettaja! Nähtiin sukelluksilla merikilpikonnia ja riuttahai sekä lukuisia ihania trooppisia kaloja ja koralleja. Tioman oli meille aivan ihana paikka ja tähän astisista kokemuksista varmastikin ihan niitä parhaita. Sinne tekee mieli mennä uudestaan!








Kuantan & Lembing - Malesia


Löydettiin Kuantanista halpa majotus ja kierreltiin kaupungilla ja ostarilla pari päivää. Tuli käytyä pikaruokarafloissa aika paljon ja hengailtua vaan kaupungilla. Yhen kiskan pitäjä suositteli meille bussimatkaa Lembingin kylään, jossa sijaitsi vanha tinakaivos. Sinne me sitte lähettiin käymään pariks päiväks ja kyllä kannatti! 
Kylä oli rakennettu joen ympärille vuoristoiseen maisemaan ja ennen vanhaan koko kylä oli saanut elantonsa tinakaivoksista. Me mentiin käymään museossa ja opastetulla kierroksella vanhoihissa kaivoksissa, joista suuri osa oli kaivettu käsin. Ihan mieletöntä et kuinka jotku ihmiset on jaksanu tehdä niin vaarallista ja raskasta työtä. Kaivokset oli joskus ollu maailman suurimmat ja ne oli yhteensä yli 300 km pitkät maan alla. Oli kyl mielenkiintosta historiaa siinä pienessä kylässä.
Käytiin kans kattomassa maisemia sellaselta pikku vuorenrinteeltä. Käveltiin sinne aamulla ja illalla, jotta maisemat ois mahdollisimman kauniit ja niin ne kyllä oliki. Etenki illalla oli hauska kävellä sinne ja kattoo ku ukkonen lähesty vuorten takaa. Meille meinas tulla kiire, mut just ehittiin kotiovelle ennen ku myräkkä alko. Sato ja ukkosti tosi kovaa ja vuorten kaiku sai ukkosen jyrinän kuulostamaan vielä voimakkaammalle. Istuttiin iltaa terassilla ja juotiin iltateetä ukkosen jyrinää kuunnellen.