24.5.2015

Ijmuiden - Amsterdam - Ütrecht - Wageningen

Neljäskymmenesyhdekses päivä 12.5.
Nautittiin läksäriskumpat, siivottiin vene ja pakattiin rinkat. Pestiin satamassa pyykit ja lähdettiin kohti Amsterdamia bussilla. Käveltiin kaupungilla ihmetellen coffee shoppeja ja muita paikallisia erikoisuuksia. Kaupunki näytti tosi mukavalle ja ihanat vesikanaalit loi tunnelmaa kaupunkielämään. Kanaaleissa kulkii turistiveneitä ja paikallisten asuntolaveneet könöttivät kanaaleiden reunoissa, kuin kesämökit konsanaan. Käytiin pizzalla ja kaljalla, jonka jälkeen suunnattiin ihanaan isoon puistoon. Päätettiin valvoa koko yö, koska 40 euroa parin tunnin unista tuntui kohtuuttomalta. Istuttiin puistossa ja seurattiin siilien, sorsien ja jänisten öistä elämää. Keskellä puistoaluetta oli lampi, jonka keskellä leijui valkoinen mekkoa esittävä patsas. Yön pimeydessä ja aamuyön usvassa leijuva mekko oli kuin suoraan kauhuelokuvasta.

Viideskymmenes päivä 13.5. 
Aamu alko sarastaa ja linnut laulaa. Ihana aurinko nousi ja aamuvirkkuja lenkkeilijöitä ja töihin menijöitä alkoi virrata pitkin Amsterdamin katuja. Me lähdettiin talsimaan kohti bussiasemaa, josta Tuula lähtee lentokentälle ja takaisin kohti Suomea.
Me jäätiin kiertelemään vielä Amsterdamia muutamaks tunniks, jonka jälkeen lähdettiin kyläilemään tutuille. Otettiin juna kohti Ütrehtia. Ihana ilma ja lämmin päivä! Me otettiin puistossa monta tuntia aurinkoa ja lepiä. Korkattiin kaljat ja nautittiin siitä, että minnekkään ei ollu kiire. Me tavattiin ihanat tutut ja grillattiin superhyvää ruokaa illalla. Katsottiin myös ekaa kertaa leffaa tällä matkalla :) 

Viideskymmenesyhdes päivä 14.5.
Nukuttiin pitkään ja lähdettiin käymään fillareilla kaupassa. Otettiin koko päivä rennosti ja nautittiin parvekkeella loikoillen auringon lämmöstä. Illansuussa käveltiin läheisessä puistossa ja voi miten ihanan näköstä täällä onkaan, kun kaikki puut on niin isoja ja vehreitä. Rakastan kiemurtelevia muratteja, jotka luo paratiisinomaista runsautta ja kanaaleissa vesi liplattaa rentouttavasti. Linnut laulaa ja aurinko paistaa. This is life! Just what we wanted :) 

Viideskymmeneskahdes päivä 15.5.
Saatiin yöpyä meidän tuttujen kotona, joten nukuttiin taas pitkään ja nautittiin jouten olosta. Aamupäivällä pakattiin rinkat ja käytiin vielä puistossa fillareiden kanssa fiilistelemässä dameja. Sit hypättiin bussiin ja junaan ja taas bussiin, jotta päästiin Wageningenin kaupungin lähelle maatilalle tapaamaan ystäviä. Nautiskeltiin viiniä, omenaa, patonkia ja ihania erilaisia hilloja välipalaksi ja höpöteltiin kuulumisia ihanassa tunnelmassa. Taasen kerran otettiin pyörät alle ja poljettiin kaupungille käymään namikaupassa ja syömässä. Illaksi päästiin paikalliseen bilemestaan, jossa oli ekat bileet meidän matkalla. Baarimikkoina toimi meidän ystävät ja ilta oli hauska. Tutustuttiin muutamiin uusiin ihmisiin ja tavattiin suomalainenkin opiskelija. Yöllä poljettiin Aten kanssa kämpille pimeessä, kylmässä ja kosteessa yössä. Ajettiin ohi majapaikasta ja käännyttiin takas ettimään oikeeta asuntoa, onneks löydettiin perille sit aika nopeesti, koska yö oli aika viilee. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti