19.7.2015

Ho Chi Minh City (Saigon) -Vietnam


Matka bussilla Phnom Phenistä kohti Vietnamia kesti noin seitsämän tuntia. Saavuttuamme Saigoniin lähdettiin heti etsimään hotellia, joka löytyi onneks helposti sillä majapaikkoja oli tajolla järjettömän paljon. Täynnä elämää oleva kaupunki teki heti lähtemättömän vaikutuksen. Ravintolat oli auki yöhön asti ja kaikki paikat tuntui olevan täynnä porukkaa koko illan. Musiikki soi ja reppureissaajia riitti. 
Kaupunki oli ihan mukava monine puistoineen ja käytiinpähän me eläintarhassakin ihmettelemässä uusia eläinlajeja. Nähtiin kirahveja, norsuja, käärmeitä, virtahepoja, sarvikuonoja, tiikereitä, leijonia, krokotiileja, strutseja, orankeja ja monia muita eksoottisia eläinlajeja. Bongattiin myös tosi isoksi kasvanut vanha puu, jota oli pakko jäädä hetkeksi ihmettelemään. Kierrettiin kaupungilla katselemassa nähtävyyksiä ja nautiskeltiin sateettomista lämpösistä päivistä.
Saigonissa yövyttiin meidän matkan moderneimmassa paikassa. Kapselihotellissa oli eri kerrokset naisille ja miehille. Jokeiselle oli oma kapseli, joka oli perjaatteessa vain seinään upotettu sänky, joka loi pienen kolmen neliömetrin kokoisen huoneen. Omaa rauhaa toi laskettava sermi. Yhteiset vessat ja suihkutilat oli tosi hyvät ja saatiinpa nauttia parhaista suihkuista juurikin tässä samaisessa hotellissa. Suihkusta tuli hyvällä paineella kuumaa vettä ja kunnolla! Yksi yö kapselihotellissa makso 7$/nassu. Oli ehdottomasti kiva kokemus :) Ekaa kertaa jouduttiin olemaan eri huoneissa meidän matkalla. Kummatkin sai koko illan ja yön omaa aikaa ja taidettiin molemmat wifitellä yömyöhään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti