18.4.2015

Portimao - Lagos

Kolmastoista päivä
Edessä lyhyt pyrähdys Lagosiin myötätuulessa. Ankkurin nostomekanismissa oli jotain vikaa ja jouduttiin käsipelillä kiskomaan ankkuri ylös... suht rankkaa hommaa. Päästiin lähtemään ja pian edessä olikin Lagos. Suvi ajoi koko matkan ja Atte kalasteli. Satama oli viimeisen päälle ja venepaikkoja suunnilleen 500 kappaletta. Tämä satama kuuluu eurooppalaiseen Blue Flag luokitukseen ja sen huomaa kyllä suihkutiloista, roskien kierrätyksestä ja palvelun tasosta. Oltiin jo vähän yli kymmenen aikaan perillä ja lähdettiin heti kävelemään kaupungille. Ihan mukava mesta. Satamaan oli panostettu ja kaupunki oli aivan sataman vieressä.

Neljästoista päivä
Nukuttiin pitkään, sillä oli tarkoitus päästä lähtemään takaisin merelle iltapäivällä. Käytyämme satamatoimistossa saimme kuitenkin tietää, että myrsky ja tuuli oli yltynyt niin paljon, että koko satama oli suljettu. Kukaan ei pääsisi tänään lähtemään. Jouduimme siis tyytymään kaupunkielämään. Kävimme kaupungilla syömässä, burgerin ja kokiksen sai kolmella eurolla. Lähdimme myös tutustumaan kaupunkiin polkupyörillä ja saimme taas huomata, että paikalliset opasteet voivat olla hieman suuntaa antavia. 

Viidestoista päivä
Sama juttu kuin eilen! Satama edelleen suljettu yltyvän tuulen ja myrskyn vuoksi. Päätimme porukalla lähteä tutustumaan paikallisiin asuntomarkkinoihin. Saimme nähdä useita erilaisia asuntoja. Kallistuimme ehdottomasti uusimpien ja mukavimpien asuntojen puolelle. Löysimme esimerkiksi ihanan 80 neliön kämpän sataman vierestä, jossa oli oma uima-allas, parveke, autotalli, säilytystila ja kylpyamme. Hintaa asunnolla oli vain vähän yli 100 000€. Meitä alkoi vähän kutkuttaa ulkomailta yhteisen asunnon hankkiminen.
Pyykkäsimme ja täytimme veneen vesisäiliön ja aloimme jo hieman valmistautumaan huomisen lähtöön. Satama aukeaa aamulla klo.9 ja sään pitäisi olla jo ihan hyvä. Teimme hyvää ruokaa ja nautimme Portugalilaista viiniä loman kunniaksi ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti